Possu tallissa
Minipossua ei voi verrata mihinkään muuhun lemmikkiin eikä se tule välttämättä toimeen perheen muiden lemmikkien tai vierailevien ihmisten kanssa. Oman mausteensa ”soppaan” tuovat minipossun noin vuosikkaana alkava uhmäikä, sekä emakoiden kolmen viikon välein toistuvat kiimat. Uhmaiässä ja kiimassa possut voivat käyttäytyä aggressiivisesti perheenjäseniä sekä muita lemmikkejä kohtaan. Possulla on luontainen tarve yrittää nostaa itseään lauman hierarkiassa ylöspäin, joten monesti uhmaiän saavutettuaan possun käytös voi muuttua radikaalistikin. Se voi esimerkiksi yrittää komennella lapsia tai alkaa pissailla paikkoihin, joihin se ei ole aikaisemmin pissannut.
Minipossu on aikuinen niin henkisesti kuin fyysisestikin vasta noin 5-vuotiaana, joten monenlaista ehtii tapahtua ennen aikuisiän saavuttamista. Tärkeää onkin siis tiedostaa, että suurin osa minipossuista muuttaa jossain vaiheessa talliolosuhteisiin. Kun talliolot ovat niin sanotusti varalla, säästytään monelta murheelta ja loppujen lopuksi siltä, että possusta tulisi kodinvaihtaja. Kukapa meistä haluaisi luopua rakkaasta lemmikistään? Possu voi käydä tallioloissa osa-aikaisesti esimerkiksi omistajien työpäivän ajan tai muuttaa sinne kokonaan. Monet ihmiset potevat huonoa omaatuntoa, jos possu joutuu muuttamaan talliolosuhteisiin. Tässä kohtaa on tärkeä muistaa possukaverin suuri merkitys sekä se, että tallissa monesti lajinmukaisen käytöksen toteuttaminen on possulle helppoa. Possua ei tarvitse kieltää ja se saa tonkia sydämensä kyllyydestä.
Itse talliolosuhteiden tulisi olla lämpimät ja vedottomat. Sopiva lämpötila talliolosuhteille on kymmenen asteen hujakoilla. Tallin tulee olla vedoton ja siellä tulee olla pesämateriaalia paljon – olki ja heinä käyvät hyvin tähän tarkoitukseen. Lattialle kannattaa laittaa purua tai turvetta, jotta lattiasta ei hohkaa kylmää, tämän lisäksi possu tekee itselleen käymäläpaikan sopivaan katsomaansa kohtaan, johon on hyvä laittaa reilusti purua tai turvetta, jotta pissa imeytyy hyvin kuivikkeeseen. Talli on siivottava päivittäin ulosteista, vettä tulee olla koko ajan saatavilla ja pehkuun eli olkiin tai heiniin on hyvä nakella päivittäin tonkimista kuten herne-maissi-paprika-sekoitusta tai kokonaisia kaurajyviä. Kokonaiset jyvät tulevat sellaisenaan ulos, mutta toimivat erinomaisena virikkeenä eikä possu liho niistä. Tallissa tulee olla päiväsaikaan hyvä valaistus sekä yöaikaan jonkinlainen hämärä yövalo. Tallin lattian materiaalina betoni tai lakattu lauta ovat hyviä vaihtoehtoja, seinien alaosiin kannattaa laittaa filmivaneria, koska possut pureskelevat ja hajottavat helposti seiniä uteliaisuutensa vuoksi.
Eläinsuojelulaissa on minimitilavaatimus possuille neliömetri per sika. Kuitenkin tallitilojen on hyvä olla sellaiset, että possut pystyvät väistämään toisiaan ja sieltä löytyy selkeästi käymälä-, ruokailu- ja nukkumapaikka. Tallista on helppo tehdä pihattotyylinen luukku ulkoaitaukseen, ihmisen mentävä oviaukko kannattaa myös tehdä tarpeeksi isoksi, jotta siivoaminen käy jouhevasti.