Minipossuyhdistykselle tulee enenevässä määrin kodinvaihtajia, ja minipossujen suosion myötä myös mm. perinnölliset sairaudet sekä jalostukselliset ongelmat ovat lisääntyneet. Minipossuyhdistys lähetti seuraavan kannanoton heinäkuussa Maa- ja metsätalousministeriölle koskien minipossujen tilannetta. 

Suomen Minipossuyhdistys ry on perustettu vuonna 1997 ja sen tarkoituksena on jakaa tietoa minipossuista lemmikkinä. Tällä hetkellä Suomessa on noin 1500 minipossua, Eviran sikarekisterissä näistä on noin kolmesataa. Suomen Minipossuyhdistyksen rekisterissä possuja on tällä hetkellä noin 360.

Ensimmäinen buumi minipossujen hankinnassa koettiin 1990-luvun alussa ja viime vuosina minipossu on alkanut taas kiinnostaa lemmikkinä enemmän. Kysynnän kasvu on johtanut hyvin nopeasti ns. porsastehtailuun ja sitä kautta moniin myös eläinsuojelullisiin ongelmiin. Suurella osalla näistä tehtailijoista on puutteelliset tiedot minipossuista ja taloudellisen voiton tavoittelun myötä saatetaan myös eläinlääkärikustannuksissa säästää – pahimmillaan eläinlääkäri jätetään kokonaan tilaamatta, jolloin porsaat jäävät vaille rautalisiä ja karjuporsaat kastroimatta. Kastroimaton karju ei sovi osaamattoman ihmisen lemmikiksi, ja saattaa sukuvietin noustessa olla esim. vaarallinen lapsille. Jalostuksen puute, tietämättömyys sekä sisäsiittoisuus ovat johtaneet moniin eläinsuojelullisiin ongelmiin minipossujen kohdalla. Suomeen on syntynyt massoittain minipossuja, joilla on perinnöllisiä sairauksia, kehityshäiriöitä sekä pahoja silmäongelmia. Leikkaamattomia karjuja on myyty sisälemmikiksi lapsiperheisiin, possuja on myyty lemmikiksi kerrostaloihin ja muutoin täysin sopimattomiin olosuhteisiin. Tämä aiheuttaa turhaa kärsimystä niin eläimille kuin ihmisillekin.

Suomen Minipossuyhdistys ry on aloittanut vuonna 2015 sijoitus- ja sijaiskotitoiminnan suuren kodinvaihtajamäärän vuoksi. Vuosittain 50-70 minipossua sijoitetaan yhdistyksemme kautta sijoituskoteihin, ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Sijoitus- ja sijaiskodit toimivat täysin vapaaehtoisvoimin ja näitä koteja yhdistyksellämme on reilu viisikymmentä ympäri Suomen. Vielä viime vuonna suurin osa kotia vaihtavista possuista tuli yksinäisen sisäpossun roolista, nyt rinnalle ovat astuneet sikaruttoasetuksen tuomat haasteet, lemmikkipossuja kun koskee tuotantosikojen lainsäädäntö. Kotitoimintamme pullistelee jatkuvasti liitoksistaan ja uusia koteja on hankala rekrytoida aitausmääräysten vuoksi.

Suomen Minipossuyhdistys ry toivoo, että uudessa eläinsuojelulaissa otettaisiin minipossujen tilanne erityistarkkailuun ja säädettäisiin asetus, joka tekisi minipossujen kasvattamisesta luvanvaraista ja kontrolloitua. Tällä vältettäisiin eläinten mittava kärsimys.

25.7.2018 Suomen Minipossuyhdistys ry:n hallitus